keskiviikko, 18. helmikuu 2015

2015

Uutta vuotta ollaan menty jo hetken aikaa, mutta enpä oo tänne vielä sitä maininnu. Vuosi 2015 on lähtenyt käyntiin aika jees, välillä meinas jo kunto (ehkä kumminkin enemmän pään sisällä) romahtaa, mutta onneks se oli lyhyt, väliaikainen häiriö. :D

Vuonna 2015 on keretty jo reenailemaan jonkun verran. Ihis on Afrikassa vielä hetken, mutta reenit on onnistunut ilman valvovaa silmääkin. SUL:n kolmas leirikin oli ja meni. Siellä paukkui kuulassa pytin ja pyen enkat, 20m lentävä parani 2 sadasosaa, tammikuinen tempausennätys vahvistui, eikä se penkkikuntokaan ihan pohjamudissa kulkenut. Loikat jäi parin sentin päähän ennätyksistä, polvikipu saattoi hieman rajoittaa uskallusta pomppuihin. Leirin jälkeen paukkui vielä rinnalleveto- ja ylöstyöntöennätys, jota en ole aikoihin tehnytkään, on siis talven aikana ainakin jotain tehty oikein. ;)

Heitot kulkee ja ei kulje, välillä sattuu ja välillä ei satu, kipu on kivaa ja tuska luo tunnelmaa, mutta eiköhän se ole enemmän sääntö ku poikkeus.

Koko alkuvuosi tämän viikon alkuun asti on ollut työharjoittelua mielenterveyshoitotyössä ja työterveyshuollossa, nyt palattiin takaisin koulun penkille muutamaks viikoks, ennen kevään uutta työharjoittelurupeamaa. Koulun penkkien kulutus tulikin aika hyvään saumaan, siellä saa "levätä" ja valmistautua ensi viikon lauantain hallikisoihin, missä onkin mielenkiintoista nähdä kuinka ja kuinka pitkälle se keppi lentää oikeasti, tässä kun heitellään muuten vain pressuun talvet. :)


Siiittä sitte! ommulla oikeesti noin iso hauis, ON.

IMG_1037.jpg


Vimeosta muuten saattaa löytyä sillon tällön reenivideoita, sieltä saapi käydä kurkkimassa: https://vimeo.com/user37458963



keskiviikko, 17. joulukuu 2014

Keep calm and throw

keihs.jpg

Viime viikonloppuna oli nuorten maajoukkueen toinen leiri, nyt onneksi Kuortaneella. Tehtiin loikka-, puntti- ja kuulanheittotestit. Mistään ei irronnut ennätyksiä, vaikka niitä salaa vähän odottelin. Irtiotto ja räjähtävyys on ihan hukassa, mutta eiköhän ne sieltä ala irtoamaan.. Rinnalleveto 4x80 ja siihen jäi, ei ainuttakaan 85:llä, hmm.. Viime viikolla kävin huvikseni salilla ja koitin riveä pitkästä aikaa, silloin kulki hyvin ja odotinkin leiriltä rive-enkan korjaamista kolminumeroiseksi, eipä ihan mennyt niin kuin suunnittelin....

rv.jpg

Leiri oli kuitenkin muuten kaikin puolin hyvä, porukka sai Pihtiputaan Keihäskarnevaalien sponssaamana paketin, missä oli tavaraa kuntopallosta kompressiosäärystimiin, pinkkeihin totta kai! Ihan ehjin nahoin ei kuitenkaan tältä(kään) leiriltä selvitty, kuvat alempana kertovat enemmän..

PicsArt_1418503614560.jpg

Mustelmat ainakin on komiat, jos ei muuta.

IMG_20141213_164724.jpg

Olkapään kivuista keskusteltiin lääkärin kanssa jo muutama viikko sitten ja siihen on syöty buranakuuri ja nyt sain vielä kortisonia sotimaan tulehduksen kanssa.

Kun palataan ajassa taakse päin, mitä on puuhattu ennen näiden kahden leirin välissä, on tehty kaikenmoista! Kuortaneella oli marraskuussa keihäskonferenssi, mihin pääsin demourheilijaksi näyttämään kuinka keihästä _ei_ heitetä.. Heitin kilon kuulaa aika lailla just niin miten ei pitäis ja siitä sainkin Parviaiselta kommentin "Big mistake!" ja olkapään kipiäksi. :D

Olkapää ei kuitenkaan paljoa ole treenejä hidastanut, heitetty on ja välillä odotettua paremminkin! Juoksua on paljon, sekin luonnistuu paljon paremmin verrattuna vuoden takaisiin lyllerryksiin.

Aitahyppytreenitkin on kehissä, uskalsin viime viikolla ensimmäistä kertaa 4-5 vuoteen (!!!) hyppiä normiaitoja tasaloikilla! Toki ensin meinas pelko voittaa, mutta hetken pelon kanssa painittua jo pompittiin. Tästä harjoituksesta ei vaan nilkka oikein piitannut. Huh, kun oon raihnaanen!

PicsArt_1418163246832.jpg

Vaikka nyt saa varmaan sellaisen kuvan, että kompuroin kaiken aikaa ja joka paikka on rikki, niin ei! :D kyllä näitten kanssa saa reenattua ihan normaalisti. Ainiin, taidan mä vähän kompuroida.. Kämpällä piti seisoskella putkirullan päällä ja totta kai siitä lensin selälleni ja alaselkä otti osumaa.. hups.

Viime keskiviikkona ennen leirin alkua alkoi joululoma, ei ainuttakaan kouluhommaa tehtävänä, nyt voidaan keskittyä olennaiseen. ;)

tiistai, 4. marraskuu 2014

Let the games begin

20141025_143605.jpg

Leiri on leireilty ja sieltäkin selvittiin hengissä. Leiriviikonloppuna kotiin tullessa sunnuntai-iltana, ei portaita pystynytkään kävellä normaalisti alas, vaan takaperin.. Jotain Pajulahdessa taidettiin siis tehdäkin, ainakin reisien mielestä. Mahtava leiri, huippuvalmentajat ja matkaan tarttui vielä väsyneiden ja kipeiden paikkojen lisäksi paljon lisää treeni-intoa.

Maanantai lepäiltiin ja tiistaina oli ensimmäiset voimistelutreenit. Pieni muutos treeneihin tuli vielä keskiviikkona, kun lähdin pitkästä aikaa nyrkkeilemään. Ensimmäisestä nyrkkeilyillasta ei olkapää oikein piitannut, mutta ehkäpä sekin jo seuraavalla kerralla on paremmin menossa mukana!

Kuula- ja loikkatestitkin on tehty, tsekkailtiin lähtötasot mitä lähdetään syksyn ja talven mittaan parantelemaan. Kuulanheitot ei oikein sujunut mitenkään päin, mutta loikissa tuli vahingossa ennätys 5-loikkaan! Nimenomaan vahingossa, koska en odottanut pompun häävi olevan, kun ei noita loikkia ihan liikaa oo tullut tehtyä sitten viimekeväisen nilkkaepisodin..

Keihästäkin olen vähän sovitellut käteen pitkästä aikaa, hitto että onkin loistava laji!

Treenit alkaa olemaan nyt aika hyvässä vauhdissa, vielä kun ne saisi natsaamaan koulun kanssa yhteen...

20141104_130316%20%282%29.jpg

Ehkä nämäkin lenkkarit on nähnyt parhaat päivänsä.. Onneks löysin tänään uudet x2! Niitä nyt koekäyttämään, see ya!

20141104_130635%20%282%29.jpg

 

 

keskiviikko, 22. lokakuu 2014

Ryminällä liikkeelle

Eka postaus tänne, woop! Nää kirjotukset voi olla ihan pöhölöjä, mutta oon ihan innoissani tästä, päättäkää itte luetteko. Kirjoottelut onkin hyvä aloittaa tämän päivän tapahtumilla, sillä tää päivä on ollut erityinen!

Kuulostaa ehkä hassulta, mutta tunnen itteni onnekkaaksi, että oon syntynyt niin pienelle paikalle kuin Lehtimäki. Lehtimäki ja lehtimäkeläiset kannustavat ja tsemppaavat niin mua, kuin kaikkia muitakin LeJyn urheilijoita, ihan kympillä, elävät mukana. Se on hienoa jos joku. Kesällä voitin ikäisteni SM -kisat ja Lehtimäellä oli laitettu onnittelu- ja kannustuslistat pankkeihin, mihin porukka sai laittaa nimensä ja lahjoittaa itsevalitsemansa summan rahaa heittäjälle. Miettikää. Aika mahtava fiilis. Ei sitä vaan ihan joka paikassa oo semmoinen meininki, että porukka muistaa urheilijoita. Enhän mä nyt sillä, että mulle nyt täytyy antaa rahaa, kun satun keihästä heittämään, mutta kyllä se piru vie kannustaa ja auttaa köyhää opiskelijaa hoitamaan treenit ja leirit ja kapuamaan ylähäpäin. Kyllä mä lämmöllä nimilistoja tänään luin kun kirjeet sain ja kiitän ihan jokaikistä! Ootte te huippuja.

Kyläläisten onnittelu- ja tsemppauskirjeet sai hymyn naamalle ja posket pyöriäks!

 

Myös yritykset ovat mukana ja lähteneet kannustamaan ja auttamaan pidempiin kaariin. Tänään sainkin neljä ihan loistavaa yhteistyökumppania ja kokoonnuttiin kakkukaffeelle!

Yhteistyö on nyt aloitettu Lehtimäen Osuuspankin, TI-Garnjet Oyn, Aki Sammalisto Oyn ja Lehtimäen Sähkö Oyn kanssa. Linkit yritysten sivuille löytyy sivun vasemmasta reunasta.

IMG_5945-normal.jpg

Siinä se akka nyt nököttää yhteistyökumppaneiden kanssa. Aki kuuluisi samaiseen potrettiin, mutta tällä kertaa hän ei kerennyt mukaan poseeraamaan.

IMG_5926-normal.jpg

Kakkuakin kelpas nassuttaa ja siitä kuva napata. Kyllä se äitee vaan osaa kans!

Tänään mulla on näköjään tällänen fiilis, että kaikki on parhaita ja loistavia. No oottehan te ny, ei sitä keihästä vaan ainoastaan omilla eväillä heitetä.

Näillä tunnelmilla alankin näin illan tunneilla pakkaamaan, koska huomenna odottaa Pajulahden urheiluopisto ja nuorten maajoukkueleiri. Siellä ollaha ja mennähä huomisesta sunnuntaihi ja pyöräytetään syksyn treenit ryminällä liikkeelle!